Ensimmäiset tietokonepelit tulivat Suomeen silloin 80- ja 90-luvuilla ja itse pelikonsolit ja tietokoneet olivat mitä olivat, ja siihen aikaan tietokonepelejä pelasi ns. nörtit ja pelikonsoleilla sitten ehkä kaikki muut peleistä innostuneet. Siihen aikaan kuitenkin nuorilla oli paljon muutakin sosiaalista tekemistä eikä aikaa vieneet erilaiset sosiaalisen median kanavat tai älypuhelimet, koska sellaisia ei vielä ollut. Ihmiset tapasivat toisiaan useammin ja puhuttiin enemmän toisten kanssa, vai oliko asia kuitenkaan näin? Oliko 80- ja 90-luvuilla sittenkin enemmän yksinäisyyttä ja aika vain kultaa muistot?

Muutoksen tuulet kylvettiin kuitenkin jo 90-luvulla, kun matkapuhelimet tulivat ihmisten käyttöön, ensin yritysmaailmaan ja sieltä vähitellen tavallisille perheille ja nykyään sitten jo aivan nuorille, alle kouluikäisille lapsille. Jos aluksi matkapuhelin oli väline, jolla soitettiin työpuheluita, nykyinen älypuhelin on arkielämän jatke, joka sisältää vuosi vuodelta enemmän tietoa ja elämämme seurantaa, kuin mitä koskaan aikaisemmin on elämässämme ollut. Nykyään elämämme on koko ajan seurannassa ja erilaisten sovellusta analysoitavana, jopa silloin kun et itse sitä huomaa. Jokainen klikkaus ja jokaisen verkkosivusto, jolla käymme kerryttää netin seurantatietokantoihin tietoa käyttäytymisestämme, jollemme sano ei. Ja miksi sanoisimme, nyt saamme meille osoitettuja asioita netin sivustoilla, ja Google löytää nopeammin ne meitä kiinnostavat asiat, eli kaikki on kai kunnossa, vai onko?

Miljoonia pelaamalla tietokonepeliä?

On oikeastaan aika uskomatonta ajatella, että pelaamalla tietokoneella jotain yksittäistä peliä, voi voittaa miljoonia vain voittamalla yhden turnauksen. Ei se helppoa ole, ja nykyään pääsy tietokonepelaamisen eli eSports alan ammattilaiseksi vaatii aikaa ja osaamista, luontaista kykyä toimia, kuten pelimaailma odottaa. Toisaalla meille suomalaisille on viimeisen vuosikymmenen aikana tullut saataville entistä enemmän myös rahapelimahdollisuuksia kuten  ja sadat muut, jotka tarjoavat pelaamista vuorokauden jokaiselle sekunnille ja sielläkin on nykyään mahdollista voittaa miljoonia.

Se, että joku suomalainen voitti joukkueensa kanssa kansainvälisen eSports turnauksen ja samalla yli 2 miljoonaa euroa ei ole mahdollista jokaiselle, mutta sellaisille pelaajille, joilla on halua, siihen voi kovalla työllä olla jonkinlaiset mahdollisuudet, samoin kuin sillä, että Suomesta on löytynyt miljoonavoittoja niin Eurojackpot pelissä kuin monessa kolikkopelissäkin – mutta niin eSports peleissä kuin muissakin netin peleissä, häviäjiä on aina tuhansia yhtä isoa voittajaa vastaan.

Onko tietokonepelaaminen sitten enää lainkaan pelkkää hupia ja hyvää ajanvietettä? Onneksi on, ei jokainen tietokonepeli ole osa eSports koneistoa, ja sielläkin voi vielä vain pelailla joko yksin tai kavereiden kanssa. Eikä jokainen pelaaja ole valmis harjoittelemaan tuntikausia yhtä peliä tullakseen osaksi jotain pelin ammattilaistason joukkuetta vain jatkaakseen saman yhden pelin pelaamista seuraavat vuodetkin – mutta ei se eroa pikajuoksusta, tai muustakaan kilpailemisesta. Kunhan vaan muistaa elämän tasapainon ja löytää sen oman lajin ohelle jotain tasapainoittavaa.

Oman elämänhallinta

Elämästämme on tullut entistä täydempää. Aamusta iltaan asti se on täynnä kaikkea, varsinkin jos se älypuhelin on mukanamme sillä sen kautta olemme koko ajan tietotulvan kohteena. Meihin kohdistuu joka päivä entistä useampi viesti entistä useammalta sovellukselta emmekä me itse ehdi niitä kaikkia tajuta, aivomme voivat ne huomata, mutta viestit eivät tule meidän tietoisuuteemme saakka, aivomme onneksi filtteröivät ne hyvällä tahdilla.

Tulevaisuudessa korostuu vain meidän oman elämämme hallinnan tarpeet. Meidän pitää itsemme osata valita oma reittimme kaiken paljouden keskellä ja osta huolehtia itsestämme kaiken kiireen ja viestipaljouden keskellä. Pitää vain hyväksyä, että kaikkea ei voi tehdä ja kaikkea ei voi tietää. Ennen tietoa oli saatavilla ja näkyvillä vähemmän ja eläminen oli helpompaa, yksinkertaisempaa. Nyt, mitä enemmän meillä on tietoa, elämästä on tullut liian analyyttistä, tietoon perustuvaa ja tunteet ja sosiaalinen toiminta on työntynyt taka-alalle, vai onko?

Millaisen tulevaisuuden sinä haluat? Mitä sinä odotat tulevalta vuosikymmeneltä?

This div height required for enabling the sticky sidebar